lauantai 3. tammikuuta 2015

                                   KATSAUS YKKÖSLUOKAN SYKSYYN  2014


                     Ensimmäinen syyslukukausi ON OHI  ykkösluokan opiskelijoilla.



 Tästä eteenpäin he siirtyvät opiskelemaan valitsemaansa eli joko kokki-, tarjoilija-, tai vastaanottovirkailijan alaa.


Syksyn opintoihin kuului mm: työturvallisuus, hygieniaoppi, elintarviketietoa, äidinkieltä, matematiikkaa, liikuntaa, hotellioppia, asiakaspalvelua, juomatietoutta, tarjoilu-ja saliopintoja, ruuanvalmistusta teoriassa ja käytännössä, kieliopintoja, työskentelyä ravintola Silveriassa sekä tutustumista toimialaan.

Luokassa oli muutama kombiopiskelijakin (kaksoitutkintoa suorittavat eli YO ja Ammatillinen perustutkinto kolmessa vuodessa), ahkerasti he suorittivat lukio-opintojaan kaiken muun ohessa. 



   Liitteenä seuraavaksi "Muistoja syksyn opinnoista" kuvia opiskelijoiden omien kommenttien kera..



KEITTIÖSSÄ opettaja Helen Paajasen johdolla työstettiin syksyn aikana useita menuita alkuruuista pääruokiin. Työvälineitäkin opittiin käyttämään ja siinä lomassa syntyi leivonnaisia tortuista kakkuihin sekä leivistä piiraisiin. Keittiöopista ei voi unohtaa myöskään hygieniaa, patatiskiä tai siivousta.




                            Ja kaikilla oli niin mukavaa.....ei tämä nyt niin totista tarvitse aina olla!!!



NOORAN kuulumisia....

Mennyt syksy on ollu jännittävä osiltaan,kun uusi koulu ja uudet kujeet. Opettajat on mukavia ja kaikkien kanssa yhteistyö sujuu. Erityisesti pidän hotelli-ja ravintolapalvelun tunneista,siellä oppii joka kerta jotain uutta. Kokeet eivät ole kovin vaikeita kun jaksaa vain kuunnella tunnilla. Odotan innolla kevään uusia juttuja kun kaikki ovat joulun ajan rentoutuneet :) -Noora
God jul!




                                                                      NIIH!!!!   :D



                                           Isoihin Joulutilaisuuksiin joululeivonnaisia!!!



Minun RAVINTOLAPALVELUIDEN tunneilla opiskeltiin mm: vakioaterioiden mukaista kattamista oikeaoppisesti, ruokien ja juomien teoriaa sekä tarjoilua, asiakaspalvelua ja niin kuin kuvassa näkyy mm: erikoiskahvien valmistamista. 



JULIAN kuulumisia:
Mukava uusi koulu, olen oppinut paljon uutta ollessani Silveriassa tarjoilemassa ja ravintola- ja hotellipalvelun tunneilla yleensäkin. On mukava luokka, tulemme kaikki yleensä toimeen hyvin. Opettajat ovat mukavia ja osaavat asiansa. Opetus menee hvin perille ja tunnit ovat kivoja. Tämä syksy on ollut loistava!  t: Julia









           


RIKUN kuulumisia:
Olen ollut tyytyväinen valitsemaani koulutusalaani eli kokin koulutusohjelmaan. Lisäksi suoritan lukio opinnot samalla. Keittiötunnit ovat olleet mukavia ja opettavaisia. Todella mukavaa oli kun sai paljon tietoa myös tarjoilijan ja vastaanottovirkailijan tehtävistä. Mukavia olivat myös vierailu Astor-hotelliin sekä ruokailu Pinchossa.
Odotan innolla kevättä kun keskitytään kokin taitoihin, kun vaihdan luokkaa.




Sinikka Vuorenmaan MATEMATIIKKA tunneilla on kynät suhisseet ja kaavat on hallussa ainakin Valtterilla.


VALTTERIN kuulumisia

 Mielestäni ollut todella kiva syksy ja aloitus uudessa koulussa, opettajat mukavia ja olen saanut paljon uusia kavereita, opinnot ravintola-alalla tuntuvat oikealta valinnalta.(: silveriassa työskentely ollut myös mukavaa, vaikka en paljoa siellä ole ollut.. :D
T.Valtteri Alen (:








Edelliset kolme kuvaa olivat käytännöstä Silveriasta, jossa koko luokka sai työskennellä aika ajoittain tutustuen alaan. Luokka hoiti ensimmäisen tilaisuuden kunniakkaasti. Tammikuussa vasta alkaa varsinainen työssopiminen Silveriassa, jolloin heidän vastuullaan on lounaan tarjoileminen asiakkaille.




Tutustumiskäynti viimeisillä tunneilla alamme yrityksiin ja kierros loppui yhteiseen lounaaseen.  -> JOULULOMA   :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti