keskiviikko 30. elokuuta 2017

MUKAVA ALOITTAA TAASEN UUSI LUKUVUOSI 2017-2018

Viime kevätlukukauden kuulumisia alkuun oskelijoiden ulkomaan vaihdoista.









Työssäoppiminen Riikassa, Latviassa 6.3-31.3.2017

Sveiki! Lähdimme Riikaan kuukaudeksi työssäoppimaan. Matkamme kesti yhteensä 5 tuntia Vaasasta Riikaan asunnollemme. Asuimme paikallisen ammattiopiston( Riga technical school of turism and creative industry) opiskelija-asuntolassa, jossa oli 9 kerrosta. Asuimme 4 kerroksessa ja jokaisessa kerroksessa oli oma keittiö, jossa oli monta jääkaappia, kaksi hellaa ja uunia, vedenkeitin ja mikro. Siivooja kävi kerran viikossa ja vaihtoi samalla pyyhkeet ja lakanat puhtaisiin. Asuntolassamme oli myös pyykkitupa ja koulun oma kahvila, josta sai todella edullista ruokaa, iso annos maksoi vain n.3e. Asuntola sijaitsi n. 30min bussimatkan päässä keskustasta ja sen lähellä sijaitsi monta isoa ruokakauppaa.




   

Työskentelimme Radisson Blu, Daugava-hotellin keittiössä. Työpaikkamme sijaitsi Väinäjoen varrella, kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Kuljimme töihin bussilla nro 3 ja matka kesti n. 30minuuttia. Työntekijät olivat mukavia, osa heistä puhui englantia, osa vain venäjää tai latviaa. Työskentelimme joka päivä klo 9-17, mutta pääsimme usein jo aikaisemmin. Saimme valmistaa erilaisiin tilauksiin esimerkiksi salaatteja, kala-, liha- ja juustolautasia. Osallistuimme myös henkilökunnan ruokalan ruokien valmistamiseen.






Riikassa on paljon nähtävää. Kävimme katsomassa muun muassa Mustapäiden taloa ja Riikan Vapauden muistomerkkiä, jotka sijaitsevat keskustassa. Kuten kuvastakin voi päätellä, Riikassa oli vielä talvi, kun menimme
Nousimme myös 73 metriä korkeaan Pyhän Pietarin kirkon torniin, josta on hienot näkymät melkein koko Riikaan.







Aivan työpaikkamme vieressä sijaitsi Latvian kansalliskirjasto, joka oli todella suuri ja monikerroksinen.

Riikan keskustassa ja varsinkin aivan keskustan läheisyydessä olevassa vanhassa kaupungissa oli paljon kauniita rakennuksia ja rakennusten arkkitehtuuri oli todella monipuolista.


Ehdimme tutustua Riikassa kahteen museoon, Laima-suklaamuseoon ja Cosmos-illuusiomuseoon, joista molemmat ovat kokemisen arvoisia. Yhtenä lauantaina meille järjestettiin retki n.1,5h päähän Riikasta olevaan leipäleipomoon (Maizesceptuve Lachi) sekä suklaamuseoon/-tehtaalle (Šokolādes muzejs Pūre), jossa meille pidettiin master class suklaakonvehtien valmistuksesta.






Riikassa ulkona syöminen oli erittäin halpaa, joten emme kokanneet asunnollamme montaakaan kertaa. Kävimme mm. Cili Pica- nimisessä ravintolassa, jossa sai ruokaa laidasta laitaan, Tokyo city-ravintolassa, jossa sai japanilaista ruokaa sekä muutamassa muussa ravintolassa. Vanhasta kaupungista löysimme pienen ja omaperäisen kahvilan, BakeBerryn, jossa kävimme useampaan otteeseen. Vanhassa kaupungissa olevassa Rockcafessa tuli myös käytyä. Siellä pystyi nauttimaan musiikista yhdessä ruokien ja juomien kanssa.







Matkamme oli erittäin antoisa ja opettavainen, ja suosittelemme kaikkia vähänkään ulkomaan työssäoppimisesta kiinnostuneita olemaan rohkeita ja lähtemään ulkomaille.

-Meri,Daria,Ana MMKO15B





ESPANJASSAKIN oli elämää
Inka, Sandra ja Emilia viettivät työssäoppimassa lämpimimmässä maisemissa. 

Lomahotelli kanarian saarilla, antoi oppia lounaan, päiväällisen sekä illallisen hoidosta sekä tarjoilu että keittiöpuolella. 
Oppina tuli roimasti espanjankieltä, yhetistyökykyä, kärsivällisyyttä, buffan hoitoa, lapsiperheen erityistoivomuksia sekä kimppa-asumista erilaisilla työvuoroilla siestan kera.
Opiskelijat oppivat myös omien sanojensa mukaan paljon itsestään, selviämään vaikeista hetkistä ja tilanteista. Tämä jää muistiin ikuisesti. Hieno kokemus!




















  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti