sunnuntai 30. marraskuuta 2014

NYT ANNAMME OPISKELIJOILLEMME VUORON TÄMÄN BLOGIN KIRJOITTAMISEEN....
Upeat nuoret kokki kakkosluokalta innokkaina, taidokkaasti ja vaiheittain kuvasivat sekä kuvailivat sanallisesti pikkujoulu tilaisuuden valmisteluita että buffettuotostaan.
Opettajina toimivat Pirkko Nakkila sekä Seppo Kinnunen.
OLKAA HYVÄT!!!
Torstaina 27.11. aloitimme valmistelemaan henkilökunnan pikkujouluja. Valmistelut sujuivat hyvällä vauhdilla, kun meidän luokka osallistui yhdessä ja jokainen teki osansa. Onnettomuuksilta ei vältytty, mutta kaikki kuitenkin poistui hyvin mielin keittiöstä iltapäivällä. 

Perjantai aamuna (28.11.) suurin osa luokasta tuli jatkamaan esivalmisteluja ja hässäkkää riitti sekä ärräpäitä lensi itse kultakin. Ilta sujui kuitenkin rennoissa merkeissä ja ruoka saatiin pöytään ajoissa ja onnistuneesti, mikään ei siis palanut pohjaan tai lentänyt lattialle. Saimme paljon positiivista palautetta niin ruuasta kuin myös palvelusta. 

Toivotamme hyvää joulua ja ruokaisaa uutta vuotta (ei mitään dieettejä) koko luokan puolesta! =)


                                                  Laura, Julia ja Mirella MMKO13A




























:D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti